torstai 28. huhtikuuta 2011

If You Wanna

250420112743

250420112746

Tiedättekö sen fiiliksen, kun keväällä pitää kuunnella kaikkea hempeää ja kepeää musiikkia talven synkkien biisien sijaan? Tämän takia bussimatkanikin maaseudulle maanantaina sujui lähinnä Lykke Lin, Reginan ja erityisesti Pariisin Kevään seurassa Vitamin Wateria juoden!

250420112741

Kävin siis isäni/mummuni luona rauhoittumassa parin päivän ajaksi alkuviikosta, en edes ottanut kameraa mukaan (nämä kuvat ovat kännykkäkameran satoa). Kohta kuitenkin alkaa kauhea rumba pääsykokeiden, ennakkotehtävien ja töiden parissa muun muassa.

250420112748

250420112737

Tuolla metsän keskellä sain vain laiskotella, syödä superhyvää grilliruokaa ja leipoa maailman parhaita munkkeja maailman parhaan mummun kanssa! Onneksi en kuitenkaan asu siellä pysyvästi: kaupunkiympäristö on enemmän mun juttu.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Loose Ends

IMG_8399

Aamulla tulin seitsemältä suoraan eilisiltä jatkoilta tänne isosiskoni luo koiravahdiksi. Jo pelkkä aamuaurinko oli niin ihana, että ihan suretti mennä nukkumaan! Oli kuitenkin pakko nimim. viimeisen neljän yön aikana olen nukkunut yhteensä 16 tuntia.

IMG_8467

IMG_8492

IMG_8469

Iltapäivällä lähdin ihanaan aurinkoon piknikille Ida-Marian ja Liinan kanssa. Hauskaa oli, varsinkin kun tajuttiin, ettei ollut mitään millä leikata Daim-kakkua... Onneksi vanha Visa Electronini hoiti homman hyvin! Oli kyllä täydellinen sää piknikille.

IMG_8487

IMG_8468

Näin keväällä olen kuitenkin alkanut miettiä tulevaisuutta paljon enemmän, varsinkin sen vuoksi, että olen tutustunut ihan viimeisen kuukauden sisällä muutamiin ihmisiin, joista on hyvää vauhtia tulossa eräitä parhaita ystäviäni, jos kaikki menee hyvin (terkut erityisesti Nooralle, jos vain luet, Asmon täti kiittää eilisestä!)

En voi olla miettimättä sitä, mitä sitten tapahtuu kun kaikki suuntaavat eri paikkoihin opiskelemaan. Surettaa hieman, mutta toivon, että kaikki kääntyy hyvin päin!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Erase Me

IMG_0465

IMG_0496

Fiilistelykuvia viime kesältä, koska tuo kevätaurinko tuo sen mieleen. Viime kesä koostui niin monesta jutusta! Perushengailusta, tupakoimattomuudesta huom, kivoista ihmisistä, pelottavista puluista, jopa kolmen viikon lomasta, joka oli mulle pisin loma kolmeen vuoteen.

IMG_0062

IMG_9290

IMG_0747

Kuvailureissuista, laivamatkasta, juhannuksesta Saimaan rannalla, rusketusten vertailusta (olen tuo ruskeampi), hyvästä musiikista, Kuuloliiton lastenleiristä ja viestintäkurssista ohjaajan ominaisuudessa, ja ne olisi edessä tänäkin kesänä jos vain mahdollista!

IMG_0171

IMG_0999

Superhauskasta grillausillasta, jossa syötiin mm. seitania, ja muista hyvistä grilliruoista, viiden viikon työputkesta Kuopion asuntomessuilla, eväshetkistä Kallaveden reunoilla, hauskoista työkavereista, kolmen ekan koulupäivän missaamisesta.

Tykkään luetteloista. Kesä, ole jo!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

No One Just Is

IMG_8359

IMG_8358

Tänään sain ekaa kertaa käydä virallisesti äänestämässä ja believe it or not, se oli ihan hullun jännittävää! Ihan sama, vaikka kesti yhteensä ehkä kaksi minuuttia, mutta silti. Tosin tuo tulosilta, jota kerhohuoneella seurattiin, ei ollut niinkään jännittävää, vaan ennemminkin raivostuttavaa. Isäni sanoin: taisi mennä vaalit päin persusta!

IMG_8365

IMG_8368

IMG_8378

Tulosiltaa lukuunottamatta oli kyllä muuten kiva päivä! Näin parhainta Riikkaa, söin kevään/kesän ensimmäisen ulkojäätelön (oli muuten ihan hyvä tuo popcornimixjuttu), aurinko paistoi ihanasti ja pääsi sellainen pikkuyllätyskin tapahtumaan siinä.

IMG_8385

IMG_8384

Kotona vielä oli ihanaa, että maailman paras kämppikseni halusi tehdä ruokaa meille molemmille, joten nautimme kanapiirakkaa, timjamiporkkanoita ja tuollaista hernejuttua. Jälkkäriksi mustikkaa, keksiä ja vaniljarahkaa, omnom! Harmittaa, että huomenna taas täytyy jättää Tampere vähäksi aikaa, olen onnistunut kehittämään nyt niin vahvan rakkaussuhteen tähän kaupunkiin, että en tajua!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

One More Time

IMG_8296

IMG_8297

Eilen oli täydellisin aamu pitkästä aikaa. Paahdettua ruisleipää yrtti-valkosipuli-Philadelphialla, savukinkulla, tuoreella rucolalla ja basilikalla sekä mozzarellalla. Breakfasttunena soi Coldplayn Lost! samalla kun aurinko paistoi sisälle ikkunasta. Ei olisi voinut olla täydellisempää!

IMG_8343

Tänään on myöskin ollut ihana kevätpäivä, ihanin Milka, ihanin siskontyttö ja nyt ihanin Noora ja muita ihanuuksia Big Popiin suunnaten! Elämä on ihanaa välillä! Ihanaa vaikka olenkin vieläkin kipeä.......

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Postcards from Far Away

IMG_2490

IMG_0199

Sain tänään sähköpostia. Siinä tarjottiin minulle työpaikkaa Tukholmasta kesäksi (Nordjobbin kautta siis), Siggebogårdenin vanhainkodista. Ongelma on nyt siinä, etten tiedä, haluanko mennä! Keksin liikaa syitä, miksi pysyä Suomessa ja Tampereella. Lisäksi olen kuullut Siggebosta niin paljon huonoa...

IMG_0300

IMG_0877

Toki minulla on rakkaussuhde Ruotsiin ja Tukholmaan erityisesti, joka alkoi kehittyä viime toukokuussa, kun kävin siellä ensimmäisen kerran. Kesä Tukholmassa kuulostaisi siis aika unelmalta, ja kielitaitokin kehittyisi, mutta... Tampere, ystävät, sukulaiset?

IMG_0270

IMG_0280

Ultimaattinen rakkausspotti Tukholmassa on Kungsträdgården, kahdessa ylläolevassa kuvassa. Pelkästään sen takia rakastan Tukholmaa, mutta Kungsträdgården on kauneimmillaan keväällä, ei kesällä. Heh. Olen nyt ihan hukassa! Mitä mun pitäisi tehdä!?

Kuvat siis peräisin viime vuoden toukokuun ja syyskuun reissuilta.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Morning Light

IMG_8023

IMG_8000

IMG_7987

IMG_8015

IMG_7981

IMG_8009

Tulin sitten kipeäksi, ja tässä maatessani ajattelin lisäillä näitä lupaamiani kuvia Ida-Mariasta! Oli niin ihana aurinko ja ihana malli, että oli kiva pitkästä aikaa kuvata kunnolla, siksi tällainen määrä kuvia. Mutta hei, sanokaa nyt yksi asia: eikö tuo sivuletti sovikin ihan täydellisesti Idalle!? Hänen mielestään ei, minun mielestäni ehdottomasti!

IMG_8036

IMG_8066

IMG_8068

IMG_8043

Vastavalokuvia oli kiva ottaa myöskin. Onneksi kevät on jo tullut. Olen kyllä vähän kateellinen noista hiuksista! En tiedä miksi, mutta pidän Ida-Marian hiuksista ihan hirmuisesti.

IMG_8116

IMG_8128

IMG_8130

IMG_8095

Ulkona tuuli aika paljon, sekin oli ihan jees. Hieman lisää kuvia vielä löytyy täältä, sinne myös kurkkaileen! Jatkan kuitenkin nyt makoilua peiton alla ja yskimistä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Galvanize

IMG_8250

Eilen illalla oli myöskin superhauskaa ja hieman absurdia taasen! Ja tein tuon coolin käsikorun, jonka tosin kaveri rikkoi heti kun päästiin Big Popiin... Mutta voin muuten kertoa, että Tampere näyttää ihan tajuttoman hienolta kello neljä yöllä katseltuna kymmenkerroksisen kerrostalon katolta! Tampere on tosiaankin rakkaus.

IMG_8280

IMG_8283

Nyt kirjoittelen tätä postausta Pendolinosta koska olen jäänyt koukkuun postaamiseen matkalla kohti Espoota ja seuraavaa työviikkoa sukulaisilla. Ennen tätä junamatkaa näin noita kahta ihanaa tyttöä pitkästä aikaa, kiitos Mira ja Heidi, olette korvaamattomia!

IMG_8286

IMG_8294

Kävimme syömässä American Dinersissa ja voi luoja, miten suuria ne annokset on! Suurinpiirtein vierin tänne junaan tuon annoksen jälkeen. Ei kanapihvin tarvitse olla neljän sentin paksuinen, hullua! Mutta hyvää silti oli, oi nam.

IMG_8267

Olen muuten myös huomannut, että tämä blogi on onnistunut tavoitteessaan: kuvaan nykyään paljon enemmän. Se oli tarkoituskin tätä luodessa! Shottilasi on muuten kotoisin Pariisista ihanan Fernandan tuomana. Sekavaa, mutta niin ovat nyt ajatuksenikin. Superhuippu viikonloppu kuitenkin oli!